sanoi 9v lapseni. Se oli odotettavissa, koska tämä tilanne on nyt ns. kriisiytynyt, ja tälläistä on ollut ennenkin. lapsi on mm.kävellyt auton alle.
Soitin lastenpsykiatrian akuutti osastolle ja kysyin neuvoa, että mitä sanoan ja teen?! Oloni on aivan epätodellinen, koska arki rullaa kotona ja koulussa kuten ennenkin, mutta sitten tämä on tälläistä. Noh, ei aivan kuten ennenkin, minä en saa mitään tehtyä, ja olen väärässä paikassa väärään aikaan ja tuntuu että olen itsekin sekaisin kuin seinäkello.
Noh, sain neuvot, ja puhe on paikallaan…tuiskahdin lapselle eilen takaisin, että no siitä sitten vaan! Koska todennäköisesti hän yrittää käyttää tätä jotenkin järkyttääkseen minua, kiristysvälineenä tms. koska ilmenee aina ristiriitatilanteessa. Mutta en tietenkään tarkoittanut sellaista, ja jos kyse on siitä, että lapsi velloo oikeasti tuollaisessa synkkyydessä, niin huh. Mutta mikäli sieltä nyt paljastuu se oikea synkyys, soitan heti päivystykseen ja sanon, että nyt HETI poika jonnekin, pesen käteni, en enää pysty tähän.
Kaikki on yhtäkkiä katsoen tavallisesti, mutta joudun kuitenkin pelkäämään koko ajan, että entäs jos?!
Lapsi tulee kohta kotiin, jolloinka pääsen puhumaan. Ensin saapuu kuitenkin nuorempi veli esikoulusta..hyvä, kerkiän ottaa hänet vastaan ja keksiä jotain puuhaa, ennenkö murheenkryynini saapuu.
Tavallaan toivon, että synkkyys löytyisi sieltä todenteolla, sillä sitten tästä päästäisiin heti eteenpäin, ja tämä vastuu, jota en osaa ja ymmärrä enää kantaa, siirtyisi ammattilaisten käsiin. Kokemukseni ammattilaisistakin ovat vähän niin ja näin, että miten heihinkään voi luottaa, mutta ehkä se on jo sitten psykiatrian erikoisosastolla vähän toista, kuin terveyskeskustasolla?
Muoks*
No niin, asiasta keskusteltu. Ei synkkyyttä, asenne oli jotakuinkin ” Joo, Joo” Lapsi myönsi, että uhkasi vain koska oli niin vihainen minulle…minusta aika…äärimmäistä.
Pyysin anteeksi sitä mitä sanoin, ja kerroin miksi niin sanoin, eli siis otin pojan lausahduksen sellaisena mitä se olikin; uhona. Koetin selittää, miksei tälläisiä konsteja saa tai voi käyttää, että miten kamalaa sellainen on.
Poikasen focus oli pääosin puhelimessa, sitä hän katsoi ja tavoitteli. Pyysi kauniisti anteeksi…tuli olo, että tilanteesta päästäkseen…kunnon halit, ja sillä sipuli.
Jotenkin ei kyllä minulla ole olo, että joo joo, tämä tästä :/
